Kiinnostuitko jostain kuvastani? Ota rohkeasti yhteyttä niin keskustellaan lisenssistä!
logo

Etsimen takana

Kuka siellä lymyää?

Olen pääosin itseoppinut valokuvaaja Etelä-Pohjanmaalta.

Valokuvauksen opit on siis pääsääntöisesti itse opeteltu, mutta erilaisilta valokuvauksen kursseilta on saatu myös paljon vinkkeja ja oppia kuvaamiseen.

Asun Etelä-Pohjanmaalla, Tarkemmin Seinäjolla. Syntyperäinen pohjalainen en ole, vaan vaimon perässä tänne päätynyt. Toisaalta suvun juuret isän puolelta kyllä tänne suuntaan johtaa.​

Valokuvauksessa aloitin oman matkani luontokuvauksella. Intensiivisemmin vuonna 2007, kun sain vaimolta lahjaksi ensimmäisen kurssin Lieksan upeisiin maisemiin tykkylumia kuvaamaan. Siellä Reino Turusen opissa sain ensi askeleet "oikeaan" kuvaamiseen. Luontokuvaus on minulle edelleen tärkeässä roolissa jonkinlaisena pään tyhjäyksenä muiden kuvausten lomassa. Itse koen luonnossa olemisen ja luonnon kuvaamisen hyvin rentouttavana kun pääsee pois hälinästä ja kiireestä ja saa nauttia luonnon kauneudesta ja sen seesteisestä hiljaisuudesta. Lieksasta esim. löytyy vielä kuvauspaikkoja, joissa ei kännyköissä ole kuuluvuutta, joka poistaa pakosta ylimääräiset piippailut. Olenkin koittanut pitää kalenterissa tilaa Lieksan luontokuvausviikonlopulle edes kerran vuoteen. Nautin itäsuomalaisesta rentoudesta arjen kiireen keskellä, joka yhdistettynä hiljaiseen ja huikean kauniiseen luontoon antaa taas virtaa arkeen.
Luontokuvaus onkin rentouttavaa vastapainoa rakennettujen valaistusten rinnalle, koska siellä olet tarkkailijan roolissa. Luonto tarjoaa sinulle mitä tarjoaa, eikä siihen merkittävästi pysty itse vaikuttamaan.

Ihmiset kaikessa muodossaan on kuitenkin tällä hetkellä se asia joka puhuttelee kuvauksessa eniten. Nautin vuorovaikutuksessa kuvattavan/kuvattavien kanssa. Vuosien varrella olen saanutkin kuvata paljon erilaisia ihmisiä ja monessa paikassa, sekä miljöössä, että omassa studiossamme.
Näistä kohtaamisista olen saanut paljon uutta potkua ja osaamistakin. Erilaiset ihmiset ja ajatukset inspiroi myös erilaisiin kuvaukseein (joskus jopa aivan hulluihinkin) ja olenkin aika helposti yllytettävissä erikoisiinkin setteihin. Kuvauksissa kohtaamisistani ihmisistä on tullut jopa uusia kavereitakin.

Vauvakuvaus on ihmisten kuvauksesta oma lukunsa. Toisaalta helppoa toisaalta äärimmäisen vaikeaa. Kuvattava ei osaa poseerata, vaan sitä kuvataan sellaisena kuin hän on. Toisaalta duckface-ilmeitä ei näe näissä kuvauksissa, mutta toisaalta ei avoimia silmiäkään, koska pienet yleensä nukkuvat. Toisaalta tuoreiden vanhempien ja lapsen välinen rakkaus näkyy ja välittyy mitä mahtavammin myös kameran taakse ja sitä loputonta rakkautta on kunnia päästä ikuistamaan.

Lapsikuvaus on myös aivan oma lajinsa, ehkä jopa haastavainta kaikista. Vaikka pienet lapset eivät myöskään osaa varsinaisesti poseerata, niin eipä ne osaa välttämättä olla edes paikallaan. Silti niiden vilpitön ilo ja luontainen kiinnostus tutkimiseen on ihailtavaa seurata ja ikuistaa. Yksivuotiaiden kuvaaminen esimerkiksi saa monta kertaa kuvaajallekin hymyn huulille.

Ihmisille tärkeät juhlatapahtumat, kuten ristiäiset, lasten syntymäpäivät, konfirmaatio, valmistujaiset, kihlajaiset, häät, täysien kymppien syntymäpäivät ja viimeisenä hautajaiset.
Kaikki edellä mainitut kuvaukset ovat myös suuressa roolissa omassa kuvaustyössäni. Mielestäni koko elämän varrella olevista tärkeistä hetkistä pitäisi jäädä kaunis kuva muistoksi riippumatta tapahtuman luonteesta. Olen päässytkin kuvaamaan ihmisen merkittäviä tapahtumia ja nauttinut kaikista kuvauksista omalla tavallaan. Tälläisten juhlatilaisuuksien kuvaamisessa tärkeä asia on olla tilanteissa läsnä ja jättää kuvaamisesta murehtiminen minulle, niin että juhlaväki saa keskittyä olennaiseen. Toisaalta osaan olla kuvaustilaiteissa yhtä hyvin osa juhlakansaa tai kadota lähes näkymättömäksi kuvausten luonteesta riippuen.

Viime vuosina mukaan on tullut myös erilaisia tapahtumakuvauksia, kuten festivaaleja. Ne ovat myös mukavaa vaihtelua. Toisaalta kuvaukset ovat yleensä raskaita, koska ajallisesti kuvataan kolmekin päivää käytännössä aamusta yömyöhään ja kuvien käsittelyt pitää tehdä päivittäin(yöllä) heti kuvausten jälkeen.
​​
Valokuvauksen ohella olen 2015 vuodesta saakka tehnyt opetustyötä valokuvauksen ja kuvankäsittelyn puolella. Olen opettanut studiokuvausta, henkilökuvausta sekä kuvankäsittelyä Photoshop ja Lightroom ohjelmilla.
Opetus tapahtuu tällä hetkellä pääsääntöisesti kansalaisopistolla, sekä itse pitämilläni kuvauskursseilla ja workshopeissa. Pidän opetustyöstä vaikka se onkin haastavaa. Parhaimmillaan se kuitenkin antaa paljon.  Suurimman nautinnon siitä saa, kun pääsee näkemään läheltä "oppilaiden" saavan täysin uutta potkua harrastukseensa oivaltaessaan kursseillani heille uusia asioita.

Olen innoissani uusista mahdollisuuksista oikeastaan kaikessa valokuvaukseen liittyvässä.
Ota ihmeessä yhteyttä niin katsotaan mitä uusia kokemuksia yhteistyömme tuo tullessaan.

Osaaminen pähkinänkuoressa

Potrettikuvaus

  • Raskauskuvat
  • Vauva ja perhekuvat
  • Lapsikuvat
  • Rippikuvat
  • YO- & Valmistujaiskuvat
  • Kihlapotretit
  • Merkkipäiväpotretit

Hääkuvaus

  • Valmistautuminen
  • First look
  • Kirkkokuvaus
  • Potrettikuvat
  • Hääjuhlan kuvaaminen

Dokumentaarinen kuvaus

  • Tapahtumat (Festivaalit, konsertit, messut yms.)
  • Hautajaiskuvaus (Siunaus, lasku ja muistotilaisuus)
  • Muut juhlatapahtumat (syntymäpäivät, kihlajaiset jne.)

Muut kuvaukset

  • Tuotekuvaus (suuret ja pienet tuotteet)
  • Luontokuvaus
  • Tähtitaivaskuvaus

Kuvauksien tekniikka

  • Studiokuvaus studiovaloin
  • Miljöökuvaus luonnonvalolla
  • Miljöökuvaus studiovaloin

Opetus

  • Kuvien jälkikäsittely (Lightroom ja Photoshop)
  • Komposiittikuvat (Photoshop)
  • Studiovaloin toteutettu henkilökuvaus
  • Miljöössä toteutettu henkilökuvaus